Kävin Vaasassa yksi päivä.
Vasta sillä hetkellä, kun moottorie alkoi heitellä minua flashbackein, tajusin, etten ollut käynyt koko kaupungissa sen jälkeen kun muutin sieltä pois.
Mitä lähemmäksi keskustaa ajoin ja mitä tutummiksi maisemat muuttuivat, sitä voimakkaammaksi myrsky kävi.
Vittu mää oon ollu paskana sillon.
Olin jäänyt jumittamaan liian pitkäksi aikaa sikiöasentoon keskelle risteystä tietämättä mihin suuntaan lähteä. Peläten niistä jokaista tietämättä kuitenkaan mitä pelätä.
Kävin tervehtimässä vanhoja tunnekuohujani ja ajatusmaailmojani, ja voin kertoa,
että niiden kolmen vuoden aikana tapahtui ehkä vähän liikaa. Paljon enemmän mitä silloin olisin huomioinut.
Mutta olen kiitollinen joka ikisestä sekuntista. Joka ikisestä. Oon oppinut ja kasvanut. Oon saanut kokea mitä "rakkaus" on ja mitä rakkaus on. Sitä jäin kyllä ihmettelemään.
Oon pitänyt sisälläni ihan liian isoja asioita ja tunteita, ja sitten kerralla päästänyt liian paljon kerralla vapaaksi.
Kummallisinta tässä on se että oon ehkä vähän jopa aikuistunut noiden vuosien aikana.
Kävin ostamassa teepannun kirpputorilta jossa kävin ennen monta kuukautta viikottain luullen etten löydä mieleistä teepannua, vaikka oikeasti puntaroin ihan muita asioita. Tällä kertaa otin ensimmäisen joka miellytti silmää ja vaikutti kätevältä.
Mutta vittu mää oon ollu turvassa sillon. Ja rakastettu.
